Suomineidon sormenpäässä kohtaavat kolme valtiota, kun Suomen, Ruotsin ja Norjan rajat linkittyvät samaan pisteeseen. Kyseinen paikka on pallomme pohjoisin kolmen maan kohtauspaikka. 

Kirkkaana liekehtivää ruskaa tasapainottaa sumun ja sateen välimaasto, kun syyskuisena päivänä suuntaamme täysin spontaanisti kolmen valtakunnan rajalle. Olemme äitini kanssa päiväreissulla Kilpisjärvellä ja kavunneet hetkeä aiemmin maisemaa hallitsevan Saanatunturin laelle. Istuutuminen paattiin ja perspektiivin vaihto tuntuvat houkuttelevilta ajatuksilta yli tuhat metrisen tunturin huiputuksen jälkeen. 

Nousemme M/S Maria -nimeä kantavan laivan kyytiin, joka noukkii matkustajat Kilpisjärven laiturilta, Retkeilykeskukselta suoraan rantaan päin. Tungoksesta ei voi puhua, sillä seurueemme koko on alle kymmenen henkeä. Puolen tunnin maisemien ihailu rauhoittaa mukavasti ja pian ollaankin jo saavuttu Ruotsin puolelle, Koltalahteen. ”Kahden tunnin päästä lähtee paluukyyti”, kippari muistuttaa samalla, kun me retkeilijät kömmimme maihin.

Hajanainen joukkio lähtee suuntaamaan kolmen kilometrin matkalle kohti keltaista betonikimpaletta eli rajapyykkiä. Toisilla on rinkat kannettavina ja heidän suunnitelmansa on jatkaa patikkaa rajapyykiltä Mallan luonnonpuistoon. Laivalle voi ostaa myös vain menolipun ja kävellä takasin Kilpisjärvelle, jolloin matkaa kertyy yhteensä 15 kilometrin verran. Lähellä kolmen valtakunnan rajaa sijaitsevat myös Kuohkimajärven varaus- ja autiotuvat.

Reitti on kerrassaan vaivaton, helppokulkuinen ja selkeä. Se kulkee Ruotsin puolella myötäillen puolet matkasta Kuohkimajärven rantaa. Ympäröivät värit ja luonnon kauneus saavat keskittymään tähän hetkeen. Miten vaivaiskoivut voivatkaan säihkyä niin kirkkaina harmaassa kelissä? En oikein tiennyt, mitä kohteelta odotin, mutta paikka oli kerrassaan vaikuttava. Koltajärvi pilviin sukeltavine vuorenhuippuineen levittyi taustalle, kun katse osui rajapyykkiin. Tukevat pitkospuut askeltemme alla saavutimme betonipaakun. 

Etenkin tällaisena erikoisaikana, kun matkailu on hyvin rajoitettua, tuntuu kutkuttavalta kävellä kolmessa sekunnissa kolmessa maassa. Joukkiomme oli sen verran erillään, että saimme hyvän tovin ihmetellä paikkaa kaksin ennen laivarantaan palaamista. Takaisin päin mennessämme ehdimme pitää hyvän tovin evästaukoa, joten tuo kahden tunnin pysähdys oli pituudeltaan oikein passeli.